
Reitin lähtöpaikkana on Eskolan maauimala. Maauimalalla on opastaulu, wc, penkit ja pöydät ja tietysti uintimahdollisuus.
Maauimalalta kuljetaan kylätietä noin kilometrin matka Leppilammen kylälle, joka edustaa polun varrella vanhaa kulttuurimaisemaa arvokkaine rakennuksineen. Leppilammen rannalla on uimapaikka pukukoppeineen ja vessoineen. Uimapaikalla on myös grillikatos. Myös veneiden vuokraus on mahdollista.
Leppilammelta kuljetaan edelleen peltotietä ja saavutaan Varislammelle vievän polun päähän. Sinisiä/punaisia maalausmerkintöjä seuraamalla pysyy hyvin polulla. Kirkasvetisen Varislammen rannalla on nuotiopaikka. Järvestä voi kalastaa pientä, mutta runsaslukuista ahventa.
Varislammelta Viitajärvelle on matkaa pari kilometriä. Polku seurailee pitkän matkaa Viitaojan uomaa. Tällä osuudella on nähtävissä Viitajärvessä aikoinaan asuneen majavan töiden jälkiä.
Viitajärvi on Natura-alue ja mukana valtakunnallisessa lintujensuojeluohjelmassa. Lintujen tarkkailun mahdolistaa lintutorni. Tornin välittömässä läheisyydessä on tilava kotus, joka mahdollistaa myös yöpymisen. Varustukseen kuuluu myös puuvarasto ja komposti WC.
Kahden ja puolen kilometrin kävelyn jälkeen luontopolun kulkija saapuu Mustalle lammelle, missä on puuvarastollinen nuotiopaikka. Myös Mustasta lammesta voi kalastaa.
Seitsemän sadan metrin etäisyydellä Mustasta lammesta on Eskolan metsästysseuran kämppä saunoineen. Kämpän edustalla on nuotiopaikka.
Kämpältä kulku jatkuu polkua ja metsäautotietä pitkin. 2,2 kilometrin vaelluksen jälkeen saavutaan Pikkuradan perinnereitille, jota pitkin on vielä 2,3 kilometriä maauimalalle, reitin lähtöpaikalle.
Reitin kokonaispituus on 12,5 kilometriä. Metsäautotiet mahdollistavat reitin kulkemisen myös osissa ja esimerkiksi Viitajärven lintutornille pääsee autolla noin viidensadan metrin etäisyydelle.